KUNTAVAALIT 2021


Minulle on tärkeää, että Espoo on tulevaisuudessakin paikka, jossa ihmiset voivat elää nauttien monipuolisista palveluista.  Vaikka kaupungin talous on tiukilla, palveluista leikkaaminen on lyhytkatseinen tapa kustannusten hillitsemiseksi. Jotta voimme rakentaa hyvinvoivaa kaupunkia, tarvitsemme hyvinvoivia ihmisiä - ja siksi tarvitsemme myös palveluita, jotka tukevat kaupunkilaisten hyvinvointia.

Espoon tulee perustaa kaikki toimintansa kestävälle pohjalle niin taloudellisesti, sosiaalisesti kuin ilmastonkin kannalta. Tämä voi kuulostaa haastavalta yhtälöltä, mutta todellisuudessa on kyse arvovalinnoista. Kuten covid19-pandemiakin on osoittanut, voimansa yhdistämällä politiikassa on mahdollista saada aikaan suuriakin muutoksia.

Alla on avattu tarkemmin pääteemojani: alueellista tasa-arvoa, palveluiden saatavuutta ja saavutettavuutta, kestävää kehitystä ja osallisuutta.


PÄÄTEEMAT







Espoo tunnetaan hyvinvoivana ja elinvoimaisena kaupunkina. Alueiden välinen eriarvoistuminen on kuitenkin tosiasia.

Yksi merkittävä toimi, jolla voimme ehkäistä alueiden välistä eriarvoistumista, on kohtuuhintainen asuminen. Tämä edellyttää kohtuuhintaisten asuntojen rakentamista. Tällä hetkellä asumisen kustannukset eri alueiden välillä vaihtelevat, ja matalamman tulotason omaavat keskittyvät tästä johtuen tietyille alueille ja korkean tulotason omaavat toisille alueille. Ongelmalliseksi tämän tekee se, että vielä nykyäänkin esimerkiksi terveysongelmat ovat yhteydessä tulo- ja koulutustasoon.  Tämä puolestaan johtaa sosiaali- ja terveyspalveluiden paikallisen kuormituksen kasvuun, palveluiden ruuhkautumiseen ja tätä kautta ongelmien edelleen vaikeutumiseen.

Ongelma ei koske ainoastaan alueiden välistä tasa-arvoa, vaan se on myös yhteydessä Espoon houkuttelevuuteen asuinpaikkana ylipäätään. Yhä useammalle asumisen kustannukset ovat kasvaneet liian suuriksi ja tästä syystä moni hakeutuukin asumaan pääkaupunkiseudun lähikuntiin. Elinvoimainen Espoo tarvitsee ihmisiä ja siksi tähän suuntaukseen on puututtava ennen kuin ihmiset valuvat viereisiin kuntiin.


Palveluiden saatavuus ja saavutettavuus ovat keskeisimpiä ihmisten hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Koronaviruspandemia on kurittanut ennestään tiukoilla ollutta palvelujärjestelmäämme ja tilanne on ajamassa ihmisiä entistä eriarvoisempaan asemaan. 

Julkisiin palveluihin panostaminen on ensiarvoisen tärkeää, sillä palveluiden saaminen ei saa olla kiinni yksilön varallisuudesta. Mitä pidempään ihmiset joutuvat odottamaan palveluiden piiriin pääsemistä, sitä vaikeampia ovat heidän ongelmansa - olipa sitten kyse sydän- tai verisuonisairauksista, mielenterveyden ongelmista tai vaikkapa lastensuojelun tuesta perheille.

Jonot ovat paikoin kasvaneet valtaviksi niin perusterveydenhuollossa kuin erikoissairaanhoidossakin. Ihmisten on kuitenkin päästävä hoitoon kohtuullisessa ajassa. Onkin äärimmäisen tärkeää pitää huolta siitä, että haastavassa taloudellisessa tilanteessa taataan riittävät resurssit hoitovelan kuittaamiseksi. Se on niin yksilön kuin koko yhteiskunnankin etu. 




Kaikessa päätöksenteossa tulisi kuulla niitä, joita päätökset todellisuudessa koskevat - olipa sitten kyse nuorten mielenterveyspalveluista, omaishoitajien vapaiden järjestämisestä tai kaupungin työntekijöiden työoloista.












Toisin kuin usein ajatellaan, kestävä kehitys on paljon muutakin kuin ilmastotekoja. Kaiken pohjana on kestävä talous, mutta jotta voidaan aidosti puhua kestävästä kaupungista, taloudellisen näkökulman lisäksi on huomioitava hankintojen sosiaalinen ja ympäristöllinen kestävyys.

Esimerkiksi kouluruokailun osalta voimme valita halvimman mahdollisen raaka-aineen, joka on tuotettu ulkomailla heikoissa työoloissa ja sen lisäksi tuonti kuormittaa ympäristöämme. Vaihtoehtoisesti voimme valita lähituottajan palvelut, jolloin tuemme paitsi suomalaista työtä, vähennämme myös hiilijalanjälkeä.








Samaan aikaan, kun osa ikäihmisistä nauttii eläkepäivistään, osa miettii kuukausittain, miten rahat riittävät elämiseen. Erityisen surullista ikäihmisten köyhyydessä on se, että moni joutuu tinkimään elämän viimeisinä vuosina tai vuosikymmeninä juuri omasta hyvinvoinnistaan. 

Toimintakyvyn heikentyessä avun tarve lisääntyy, mutta menojen kasvun pelossa apua ei haeta tai oteta vastaan. Moni ei myöskään tunne etuuksia, joihin on oikeutettu.Kyse ei ole yksittäistapauksista, vaan suuresta joukosta ikäihmisiä. Moni sinnittelee minimiavun varassa niin kauan kuin mahdollista.

Jokaisella vanhuksella tulisi olla oikeus palvelukotipaikkaan. Moni haluaa toki asua kotona, ja siihen tulee myös saada riittävä tuki. Läheskään kaikki eivät kuitenkaan pärjää kotona edes tukipalvelujen turvin. Monelle koti voi tuntua turvattomalta, kun oma toimintakyky heikkenee. Yhä huonokuntoisemmat ihmiset joutuvat asumaan yksin kotona, koska palvelutaloja ja hoitokoteja on entistä vähemmän. Kenenkään ei pitäisi joutua viimeisinä vuosinaan elämään turvatonta elämään, vaan päästä tarvittaessa ympärivuotokautisen hoivan piiriin.

Onkin tärkeää huolehtia siitä, että ihmiset ovat tietoisia oikeuksistaan niin erilaisten etuuksien kuin myös palvelujen suhteen.  Lisäksi on huolehdittava siitä, että vanhuspalveluiden järjestämiseksi on riittävät resurssit. Tämä tarkoittaa paitsi palveluiden tuottamiseen varattuja määrärahoja, mutta myös henkilöstön jaksamisesta huolehtimista. Vain tällä tavoin voimme taata hyvän vanhuuden kaikille!